Moni ajattelee, että presidentti on liikkeellä yksin ilman henkivartijaa. Tämä ei yleensä pidä paikkansa. Turvamies tai nainen on paikalla, mutta ei näkyvissä.

Komisario Vanhatalo suojeli presidenttejä yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hän aloitti uransa nuorena konstaapelina Mauno Koiviston kaudella ja päätti sen turvamiesten esimiehenä Stubbin kauden alussa. Hän palveli viittä presidenttiä.

KIRJAN esipuheessa Vanhatalo vakuuttaa, ettei teos sisällä valtionsalaisuuksia, eikä nykypäivän suojelun käytännön järjestelyjä vaarantavia tietoja.

Edellä mainitut rajoitukset huomioiden kirja kertoo yllättävän paljon siitä, millaista on olla presidentin henkivartija. Se vie lukijan vallan kulissien taakse ja näyttää, että presidentin turvaaminen on paljon muutakin kuin näkyvää vartiointia.

Työ on pitkäjänteistä valmistautumista, jatkuvaa tilannetajua ja huomaamatonta läsnäoloa.

Omaa henkivartijauraansa edeltävän ajan kuvaus perustuu kirjassa aiempiin julkaisuihin ja Vanhatalon työssään kuulemaan perimätietoon.

KIRJA LÄHTEE liikkeelle sisällissodan jälkeisestä kesästä 1918, jolloin yhä levottomassa maassa valtionhoitaja Pehr Edvin Svinhufvudille järjestettiin ensimmäiset turvamiehet. Tasavallan ensimmäiset vuodet olivatkin hyvin rauhattomia.

Ministeri Heikki Ritavuoren murhan jälkeen helmikuussa 1922 presidentti Ståhlbergin suojamiehistöön lisättiin etsiviä.

Sodan ajan johtajista Ryti ei pitänyt häntä seuraavista henkivartijoista. Presidentin ei voinut kuitenkaan antaa kulkea kaupungilla yksin.

Nihkeys vartioitavana olemiseen näkyi myös Mannerheimin käytöksessä presidenttiaikana. Ajat olivat kuitenkin sodan jälkeenkin niin vakavat, että henkivartijoiden oli jo tuolloin presidentin virka-asuntona toimineesta Tamminiemestä tehdyillä kävelylenkeillä varjostettava ”Marskia” niin, ettei hän itse huomannut heitä.

Paasikiven tunnetuista raivopuuskista saivat osansa myös henkivartijat. Kekkosen pitkän neljännesvuosisadan kestäneen kauden aikana sattui ja tapahtui monenlaista.

Erikoinen oli myös kauden loppu, jolloin presidentin lähipiiri yritti peittää valtionpäämiehen heikentynyttä kuntoa medialta ja ulkomaailmalta.

Koiviston vartiointia lisättiin lisättiin Olof Palmen murhan jälkeen. Kuva Kalevi Keski-Korhonen

SUOMESSA presidentit ovat saaneet elää melko rauhassa. Aika ajoin tapahtumat ulkomailta ovat kuitenkin lisänneet huolta, että täälläkin saattaisi sattua jotain vakavampaa.

Olof Palmen murhan jälkeen keväällä 1986 Koiviston vartiointia lisättiin ja presidentille annettiin myös makuuhuoneeseen oma ase, jolla hän olisi voinut yöllä puolustaa itseään. Osasihan sodankäynyt mies pistoolia käyttää.

Halosen kauden aikana henkivartijoiksi tuli ensimmäistä kertaa naisia. Presidentti Halosen kanssa turvamiehet sopivat, että teititellään vain, jos ulkopuolisia oli läsnä, mutta muutoin sinutellaan.

Sama käytäntö sopi myöhemmin Niinistölle. Vanhatalo antaa ymmärtää, että turvahenkilöstön ei tarvitse teititellä presidentti Stubbia missään tilanteessa.

VIIMEISTÄ suojeltavaansa Alexander Stubbia Vanhatalo kehuu presidenteistä helpoiten lähestyttäväksi. Myönteisessä hengessä kirjoitettu teos päättyy kuitenkin terävään kritiikkiin.

Vanhatalo pitää epäonnistuneena pari vuotta sitten tehtyä hallinnollista muutosta siirtää presidentin turvallisuusvartiosto presidentin kansliasta Helsingin poliisin alaisuuteen.

Vähitellen tapahtunut uudistus muutti johtamiskulttuuria niin, että Vanhatalo päätti irtisanoutua ja siirtyä turvallisuusalan kouluttajaksi.

Henkivartijat on kiinnostava teos lukijalle, jota kiinnostavat Suomen lähihistoria, presidentti-instituutio ja turvallisuusalan ammattilaisten arki.

Se ei tyydy vain luettelemaan tapahtumia, vaan pyrkii näyttämään, millaista on kantaa vastuuta toisen ihmisen turvallisuudesta tilanteissa, joissa virheisiin ei ole varaa.